Kiersimme Liduskan kanssa Rankvurtia kävellen ja poistuimme kulkimellamme kolmen pintaan iltapäivällä hulluinta moottoritietä inan verran takaisinpäin. Jaa miksikö hulluinta? Kaistoja kyllä oli, mutta saksalaisekonomibisnesmiehet vaihtelivat kaistoja millisekunttien päätösten perusteella, karjuivat scheisseaan ja puivat nyrkkiä. Vauhtia oli se 140 rajoituksista huolimatta. Melkoisen dynaamista porukkaa nuo Frankfurtin sakemannit..!
Pienen baanaköröttelyn jälkeen saavuimme Autoklinikille, jossa moni rättikattoinen jokkisromu on saanut lisäaikaa nuhaiseen elämäänsä. Täällä siis Konstikas, Heissipahis ja George Michael olivat majailleet edellisyön. Söimme, nauroimme ja muutenkin nautimme isäntäperheen tutusta ja turvallisesta talosta. Illallisen jälkeen lähdimme käymään toisten sakuperhetuttujen puutarhassa, jossa komia supisuomalainen Honkarakenteen sauna jo odotteli lämmittäjiään. Muuten meni hienosti, mutta sähköjä ei ollut ja pihasuihkusta tuli vain kylmää vettä...no siihen on tosin totuttu näillä kinkeripiireillä ;) Virkistävä ja mukava reissu silti kuuman kesäpäivän päätteeksi.
Autoklinikiltä suhautimme seuraavaan Frankfurtiin, eli Frankfurt Oderiin. Konsta oli nohevana guuglettanut kämppärin osoitteen valmiiksi gepsiin ja sinne siis ajoimme. Portilla sanoivat, että tere tulemast, tuonne noin kentälle teltat ja autot sitten yöks tähän portin viereen parkkiin...Nein danke sanon minä. Mentiin kyllä majoittumaan telttoihimme, mutta olisi pitänyt tajuta kääntyä takaisin jo tuossa vaiheessa. Leirit pystyyn ja suojapromillet naamaan, ettei pysty muka autoja enää siirtämään, jos joku munapää tulee kyselemään...Oli niitä muutama muu jo ennestään. Päädyimme ratkaisuun, jossa minä majoitun kulkimeeni ja muut menee telttoihin. Tässä vaiheessa tulee selventää, että edellisenä viikonloppuna alueella on ollut jotkut beach partyt ja viereinen kenttä oli poistuneen festariporukan leiripaskan peitossa. Revittyjä telttoja, roskaa jne jne. Tämän lisäksi jotkut kehitysvammaiset juuri äänenmurroksensa voittaneet itäsaksalaisteinipaskiaiset olivat päättäneet jatkaa lomaansa ko. kämppärillä. Tätä loman jatkoa minä sitten kulkimestani seurasin klo. 22.00 - 06.00! It seems that piri works! Joopa, kyllä meno oli sen näköistä ja minkäänlaista väsymistä ei ollut havaittavissa ennen klo. 5, jolloin joku sai onneksi musiikkia hiljennettyä. En tiedä loppuiko virta auton akusta vai kuoliko DJ övereihin, mutta ainakin se paska jumputus loppui. Huutaminen sen sijaan jatkui aina kuuteen asti. Poistuimme äänekkäästi alueelta kahdeksan aikaan aamulla ja toivomme, ettei perästä kuulu :D
Näillä kahden tunnin unilla oli sitten hienoa ylittää raja ja lähteä päästämään puolan puolelle. Ja voi jestas, että onnistuimme löytämään 400km paskaa tietä. Tiedostan kyllä puolan huonot tiet jo entuudestaan, mutta nämä olivat jotain aivan muuta... Uraa, monttua, vanhaa betonipäällystettä huonoa sellaista, kapeaa, hulluja rekkoja, vielä hullumpia paikallisia puolalaísine ohitussääntöineen jne jne. Hammasta purren ja jeesusteipillä luomia liimaillen selvittiin siitäkin. Välissä kävimme vielä syömässä ateriat puolalaisin riistohinnoin. (5e naama, ravintola, sis. oluet.)
Gdyniaan päästyämme kävimme vielä lidlittämässä ja tankkaamassa, jonka jälkeen aloin metsästämään Lostin saaren kämppäriä. (Kämppärin takametsä näyttää Lost-sarjan maisemilta, vain savuörkki puuttuu) Ja kämppärihän löytyi. Olimme samaisella kämppärillä viimeisen yön myös pari vuotta sitten. Sitten alkoi viimeinen telttojen pystytys, henkilökohtainen avautuminen ja sikeiden vetely.
Aamulla 12km satamaan ja Finnlines-botskiin sisään. Paskanhajuiset reissureiskat suihkuun, pertin kolaamista viskin kera ja omituisia elokuvia katsellen tuutilullaa. Ysiltä aamulla Vuosaaressa ja avaimen noudon jälkeen kotio pyykkivuorta perkaamaan. Do-did-done. Kolme viikkoa on pitkä aika ja kotikin tuntuu jälleen melkoisen makialta. Lida meinaa vieläkin pakata makuupusseja aamulla ja vedenkeitin trangian sijasta on minulle outo tuttavuus, mutta päivä kerrallaan takaisin arkeen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti