Monesti blogit kirjoitetaan sitä mukaa kun tapahtumat etenevät, mutta nyt jäi reissussa näpyttely äärimmäisen vähälle, koska ei ollut omaa konetta mukana ja muutenkin oli edelliseen reissuun verrattuna paha vastatuuli vapaiden wlanien suhteen päällä. No, pitää näpytellä nyt kun tapahtumat ovat tuoreessa rastamiehen lähimuistissa. Klikkaa tämän postauksen otsikosta että koko postaus näkyy..
KATSO KUVAT isompana klikkaamalla niitä.
Satamaan päästiin ensimmäisen ja melkein viimeisen eksymisen jälkeen. Todella hieno suoritus sinänsä, kun suoraan perille pääsyyn olisi riittänyt kehäkolmosen itäpäähän ajaminen....
Laivan hytti oli todella iso ja ikkunasta avautui näkymä laivan keulan yli, nice.
Menopaluu maksoi 300e per nupelo, sis. kaksi kuljinta ja viisi ihmistä. Revi siitä huumoria VR!
Laiva oli perillä puolassa gdyniassa kolmelta iltapäivällä. Ajoimme pari tuntia (eli luultavasti n. 20km) puolalaisessa iltapäiväruuhkassa. Pysähdyimme syömään masut täyteen muutamalla roposella ja sitten alkoi rautaperserykäisy läpi puolan, saksan, hollantiin asti.
16 tuntia ajamista ja 1050km. Pari tuntia torkkumista huoltsikan parkkipaikalla saksassa aamuyöstä. Perillä vaivaannuttavan vieraanvarainen kestitseminen, retki hitlerin kostolla uimarannalle (eka kerta moisen kyydissä) ja kaivattua lepiä.
Seuraavana päivänä hipsaisimme Amsterdamiin. Pörräsimme siellä aikamme, kävimme syömässä ja lähdimme. Punaiset lyhdyt jäivät näkemättä. Paljon lasersilmäisiä toopeja ja kahviloita joissa sai polttaa sisällä. Miellyttävä tunnin pituinen hukkareissu junalla.
Rykäisy belgian puolelle kämppärille missä oli kiva murentaa sotkupähkinöitä ja jurottaa hiljaa.
Herättyämme teleporttasimme itsemme elokuvan In Bruges lavasteisiin, jotka oli jätetty pystyyn kuvausten jälkeen. Suosittelen.
Intternettiä suoraan suoneen.
Näyttää herkulliselta suklaalta mutta maistui erittäin yllättäen ihan mustalta makkaralta.
Tai sitten ei.
Brugesista siirryimme warpnopeudella 9,4 ranskan puolelle, ja erittäin hyvällä tuurilla ilmaiseen leirintään. Jopa lemmikkikissa sisältyi leiriytymiseen---> kuuden tähden leirintäalue.
Sieltä jatkoimme n. 3000 liikenneympyrän kautta pieniä teitä pitkin rannikolle Etretat nimiseen pikkukaupunkiin jossa oli sen mittaluokan luonnonnähtävyys, että lähinnä Jämsänkosken hyppyrimäki vetää vertoja vaikuttavuudessa.
Tässä oli välissä yksi leiriytyminen mistä ei ole mitään muistikuvaa eikä valokuvaa.
Sankarimme löytävät itsensä vähän samanlaisista maisemista, pointe du hoc nimisestä mestasta. Se oli käsittääkseni ensimmäinen paikka mihin liittoutuneet lähtivät ottamaan jalansijaa, koska tämä niemenkärki työntyy hyvän matkaa merelle tarjoten kilometrien näkyvyyden molempiin suuntiin. Harmillisesti lyhyimmän tikun vetäneen kannalta offensiivi tarkoitti köysitikkailla pystysuoraa kallioseinämää kiipeämistä ilkeämielisten kansallissosialistien leikatessa köysiä poikki yläpäässä. Onneksi niemeä oli pehmitetty tykeillä ennen tätä, mutta oli se varmasti jännää hommaa lähteä ekana kokeilemaan.
"Tee joku hassu asento!"
Bunkkereissa oli tarjoiltu liekitettyä hapankaalinpurijaa katoista päätellen.
Sitä en lähde arvailemaan että mikä oli muistomerkin pystyttäjällä ollut mielessä...
Oikeesti wtf!
Sit mentii Saving Private Ryan leffan alkukohtauksen lavasteisiin.
Omaha Beachin yläpäässä on ne valkoiset ristit. Me löydettiin eka mustia ristejä toisesta paikasta vahingossa, mut ei ne jaksanu kiinnostaa kun ne oli kaikenmaalaisten kaatuneitten kunniaks ja meitä kiinnosti vaan jenkit, nuo uljaat freedom freedom freedomin tuojat!
Näimme siellä sotaveteraanin poikansa ja pojanpoikansa seurassa, ja se pisti vähän miettimään. Tyhmät vitsit jäivät pois ainakin minuutiksi.
Kävely takaisin rannalle kesti onneksi yli minuutin.
Omaha Beachilta pöristelimme kohti itää jossa jenkkiläissuomalaisilla tutuilla oli talontönö vuokrattuna. Sinne ei saanut jäädä yöksi edes pihalle mikä myöhemmin osoittautui erittäin hyväksi jutuksi.
Matkaa oli vielä öö 350km jäljellä kisapaikalle jossen ihan väärin muista. Lähdimme iltasella ajamaan kohti Salbrisia ja olimme perillä yhden aikaan yöllä. Minä olin ollut sitä mieltä että jäisimme parinkymmenen kilometrin päähän leiriytymään tien varteen mutta onneksi hävisin sen kädenväännön.
Perilläolijan on helppo tuulettaa.
Kaupunki oli jo ihan täynnä samannäköisiä kotteroita millä itse olimme liikkeellä. Mistään ei tässä vaiheessa pystynyt päättelemään varmaksi mistä aamulla tulisi pääsemään sisään joten pistimme teltat pystyyn jonkin ruohokentän laidalle.
Kuudelta meidät herätettiin nojaamalla rättikotteron pilliin niin kauan että telttojen ovet rupesivat aukeilemaan. Eipä siinä auttanut kuin pistää leiri pakettiin ja ruveta arpomaan että mistä sitä päästäisiin sisälle. Jostain tuli tieto että sisäänpääsyä on aikaistettu, jo seitsemäksi peräti? Kymmenen oli alkuperäinen aukeamisaika. Vieläkin oli epäselvää mistä sisään tultaisiin päästämään. Joskus kahdeksan aikaan porukkaa alettiin päästämään sisään ja kaaos pääsi valloilleen.
Jo kauan ennen reissuun lähtöä aiheesta oli laskettu leikkiä että miten pahasti pöhelöt ranskalaiset voivat tyriä näin ison tapahtuman järjestämisen. Aina kuitenkin muistettiin rauhoitella itseä ja muita puheilla kuten: "kyllä siellä on järjestetty ranskan kansallisia kokoontumisajoja mihin tuli 4000 rättäriä, on niillä pakko olla tarpeeksi järkeä ja kokemusta että se ei voi olla ihan järjetöntä kaaosta"
Vaan kuinka sitten kuitenkin kävikään..
Järkytykseksemme saimme huomata että alueelle meno tapahtui siten että ensin sumputettiin kolmesta ilmansuunnasta kulkimet yhdelle sisäänkäynnille jossa yksi (1!!) ranskalainen (ranskaksi tietenkin) tarkisti että saapuvilla on esirekisteröintilippu. Sitten jaettiin karavaanit ja peräkärrylliset omalle alueelleen ja loput omalleen (kuvassa ylhäällä). Olimme sattumalta nukkuneet juuri tämän kentän reunalla. Kentällä kulkimet ohjattiin kahteen, kolmeen, neljään, viiteen hyvin satunnaiseen jonoon joissa porukka risteili mielensä mukaan sen perusteella mikä näytti vetävän parhaiten. Tämän jälkeen nämä kaikki jonot sumputettiin uudestaan yhteen (YHTEEN!!!) jonoon jossa saatiin tarra tuulilasiin ja rannekkeet käteen. Laskeskelimme siinä aikamme kuluksi että jos yhdessä jonossa on 6000 sätkäkonetta se jono on n. 22km pitkä. Ja jos yhden käsittelyyn menee 30 sekuntia koko sumaan menee 50 tuntia! Tämä kaikki alle 5000 asukkaan pikkukylässä.
Ei millään mahtunut kaaliin että kukaan pystyisi olemaan niin typerä. Vaan totta se oli. No, 1,5h jonotuksen jälkeen saimme tarran lasiin ja rannekkeet. Sitten ihmettelemään että mistäs täältä pellolta pääsee varsinaiselle alueelle.. Tietenkin uudestaan kylän läpi! Ei jestas. Se meni onneksi kohtalaisen kivuttomasti, pääsimmepähän toteamaan uudestaan totaalisen kaaoksen. Saavumme alueelle ja huomaamme että siellä on jo vähintään tuhannen ranskalaisen autokunnan teltat pystyssä! Saatanan nilkit! Me olimme varmasti ensimmäisten 200-300 virallisesti sisäänpäästetyn joukussa, mutta patonginpurijat olivat vallanneet jo parhaat paikat edellisinä päivinä. Ja ensimmäiset suomalaiset tietääksemme. No, pahin oli ohi. Leiri pystyyn vielä kun kauempana pääteltasta sai valkata paikan ihan rauhassa.
Siinä jonottaessa se 1,5h tuntui pitkältä ajalta, mutta myöhemmin kun kuuli että jotkut olivat joutuneet jonottamaan 12 tuntia, nukkumaan yön tien varressa ja jonottamaan vielä vähän että pääsivät sisään niin ei se tuntunut enää niin pahalta. Ainakin yksi suomalainen autokunta lähti takaisin suomeen kesken jonotuksen! Jossain vaiheessa ranskalaiset poliisit olivat kyselleet järjestäjiltä että mikä teillä on yhden auton käsittelyaika. Järjestäjät olivat sitten tehneet jotain muutoksia, ja käsittelyaika piteni! Jossain päin poliisit olivat vetäneet sellaisen jonotusalueen kiinni ja ilmoittaneet että ette pääse ulos eikä alueelle oteta lisää, täällä olette yötä!
Ja siellä me olimme sisällä 10.30, toisaalta tosi iloisina sen johdosta, toisaalta pahoillaan jonottajien puolesta. Onneksi alkoholi auttoi tunnontuskiin..
KATSO KUVAT isompana klikkaamalla niitä.
Laivan hytti oli todella iso ja ikkunasta avautui näkymä laivan keulan yli, nice.
Menopaluu maksoi 300e per nupelo, sis. kaksi kuljinta ja viisi ihmistä. Revi siitä huumoria VR!
Laiva oli perillä puolassa gdyniassa kolmelta iltapäivällä. Ajoimme pari tuntia (eli luultavasti n. 20km) puolalaisessa iltapäiväruuhkassa. Pysähdyimme syömään masut täyteen muutamalla roposella ja sitten alkoi rautaperserykäisy läpi puolan, saksan, hollantiin asti.
16 tuntia ajamista ja 1050km. Pari tuntia torkkumista huoltsikan parkkipaikalla saksassa aamuyöstä. Perillä vaivaannuttavan vieraanvarainen kestitseminen, retki hitlerin kostolla uimarannalle (eka kerta moisen kyydissä) ja kaivattua lepiä.
Seuraavana päivänä hipsaisimme Amsterdamiin. Pörräsimme siellä aikamme, kävimme syömässä ja lähdimme. Punaiset lyhdyt jäivät näkemättä. Paljon lasersilmäisiä toopeja ja kahviloita joissa sai polttaa sisällä. Miellyttävä tunnin pituinen hukkareissu junalla.
Rykäisy belgian puolelle kämppärille missä oli kiva murentaa sotkupähkinöitä ja jurottaa hiljaa.
Intternettiä suoraan suoneen.
Näyttää herkulliselta suklaalta mutta maistui erittäin yllättäen ihan mustalta makkaralta.
Tai sitten ei.
Brugesista siirryimme warpnopeudella 9,4 ranskan puolelle, ja erittäin hyvällä tuurilla ilmaiseen leirintään. Jopa lemmikkikissa sisältyi leiriytymiseen---> kuuden tähden leirintäalue.
Sieltä jatkoimme n. 3000 liikenneympyrän kautta pieniä teitä pitkin rannikolle Etretat nimiseen pikkukaupunkiin jossa oli sen mittaluokan luonnonnähtävyys, että lähinnä Jämsänkosken hyppyrimäki vetää vertoja vaikuttavuudessa.
Sankarimme löytävät itsensä vähän samanlaisista maisemista, pointe du hoc nimisestä mestasta. Se oli käsittääkseni ensimmäinen paikka mihin liittoutuneet lähtivät ottamaan jalansijaa, koska tämä niemenkärki työntyy hyvän matkaa merelle tarjoten kilometrien näkyvyyden molempiin suuntiin. Harmillisesti lyhyimmän tikun vetäneen kannalta offensiivi tarkoitti köysitikkailla pystysuoraa kallioseinämää kiipeämistä ilkeämielisten kansallissosialistien leikatessa köysiä poikki yläpäässä. Onneksi niemeä oli pehmitetty tykeillä ennen tätä, mutta oli se varmasti jännää hommaa lähteä ekana kokeilemaan.
Jawohl Mein Führer!
Bunkkereissa oli tarjoiltu liekitettyä hapankaalinpurijaa katoista päätellen.
Sit mentii Saving Private Ryan leffan alkukohtauksen lavasteisiin.
Näimme siellä sotaveteraanin poikansa ja pojanpoikansa seurassa, ja se pisti vähän miettimään. Tyhmät vitsit jäivät pois ainakin minuutiksi.
Kävely takaisin rannalle kesti onneksi yli minuutin.
Perilläolijan on helppo tuulettaa.
Kaupunki oli jo ihan täynnä samannäköisiä kotteroita millä itse olimme liikkeellä. Mistään ei tässä vaiheessa pystynyt päättelemään varmaksi mistä aamulla tulisi pääsemään sisään joten pistimme teltat pystyyn jonkin ruohokentän laidalle.
Kuudelta meidät herätettiin nojaamalla rättikotteron pilliin niin kauan että telttojen ovet rupesivat aukeilemaan. Eipä siinä auttanut kuin pistää leiri pakettiin ja ruveta arpomaan että mistä sitä päästäisiin sisälle. Jostain tuli tieto että sisäänpääsyä on aikaistettu, jo seitsemäksi peräti? Kymmenen oli alkuperäinen aukeamisaika. Vieläkin oli epäselvää mistä sisään tultaisiin päästämään. Joskus kahdeksan aikaan porukkaa alettiin päästämään sisään ja kaaos pääsi valloilleen.
Jo kauan ennen reissuun lähtöä aiheesta oli laskettu leikkiä että miten pahasti pöhelöt ranskalaiset voivat tyriä näin ison tapahtuman järjestämisen. Aina kuitenkin muistettiin rauhoitella itseä ja muita puheilla kuten: "kyllä siellä on järjestetty ranskan kansallisia kokoontumisajoja mihin tuli 4000 rättäriä, on niillä pakko olla tarpeeksi järkeä ja kokemusta että se ei voi olla ihan järjetöntä kaaosta"
Vaan kuinka sitten kuitenkin kävikään..
Järkytykseksemme saimme huomata että alueelle meno tapahtui siten että ensin sumputettiin kolmesta ilmansuunnasta kulkimet yhdelle sisäänkäynnille jossa yksi (1!!) ranskalainen (ranskaksi tietenkin) tarkisti että saapuvilla on esirekisteröintilippu. Sitten jaettiin karavaanit ja peräkärrylliset omalle alueelleen ja loput omalleen (kuvassa ylhäällä). Olimme sattumalta nukkuneet juuri tämän kentän reunalla. Kentällä kulkimet ohjattiin kahteen, kolmeen, neljään, viiteen hyvin satunnaiseen jonoon joissa porukka risteili mielensä mukaan sen perusteella mikä näytti vetävän parhaiten. Tämän jälkeen nämä kaikki jonot sumputettiin uudestaan yhteen (YHTEEN!!!) jonoon jossa saatiin tarra tuulilasiin ja rannekkeet käteen. Laskeskelimme siinä aikamme kuluksi että jos yhdessä jonossa on 6000 sätkäkonetta se jono on n. 22km pitkä. Ja jos yhden käsittelyyn menee 30 sekuntia koko sumaan menee 50 tuntia! Tämä kaikki alle 5000 asukkaan pikkukylässä.
Ei millään mahtunut kaaliin että kukaan pystyisi olemaan niin typerä. Vaan totta se oli. No, 1,5h jonotuksen jälkeen saimme tarran lasiin ja rannekkeet. Sitten ihmettelemään että mistäs täältä pellolta pääsee varsinaiselle alueelle.. Tietenkin uudestaan kylän läpi! Ei jestas. Se meni onneksi kohtalaisen kivuttomasti, pääsimmepähän toteamaan uudestaan totaalisen kaaoksen. Saavumme alueelle ja huomaamme että siellä on jo vähintään tuhannen ranskalaisen autokunnan teltat pystyssä! Saatanan nilkit! Me olimme varmasti ensimmäisten 200-300 virallisesti sisäänpäästetyn joukussa, mutta patonginpurijat olivat vallanneet jo parhaat paikat edellisinä päivinä. Ja ensimmäiset suomalaiset tietääksemme. No, pahin oli ohi. Leiri pystyyn vielä kun kauempana pääteltasta sai valkata paikan ihan rauhassa.
Siinä jonottaessa se 1,5h tuntui pitkältä ajalta, mutta myöhemmin kun kuuli että jotkut olivat joutuneet jonottamaan 12 tuntia, nukkumaan yön tien varressa ja jonottamaan vielä vähän että pääsivät sisään niin ei se tuntunut enää niin pahalta. Ainakin yksi suomalainen autokunta lähti takaisin suomeen kesken jonotuksen! Jossain vaiheessa ranskalaiset poliisit olivat kyselleet järjestäjiltä että mikä teillä on yhden auton käsittelyaika. Järjestäjät olivat sitten tehneet jotain muutoksia, ja käsittelyaika piteni! Jossain päin poliisit olivat vetäneet sellaisen jonotusalueen kiinni ja ilmoittaneet että ette pääse ulos eikä alueelle oteta lisää, täällä olette yötä!
Ja siellä me olimme sisällä 10.30, toisaalta tosi iloisina sen johdosta, toisaalta pahoillaan jonottajien puolesta. Onneksi alkoholi auttoi tunnontuskiin..
Kai siellä jotain muutakin tehtiin kuin juopoteltiin? Kyllä, pelattiin valepaskaa ja juotiin! Joskus aikaisemmin olin kortinpelaamisesta (rahasta pelaamista lukuunottamatta[se se vasta hullujen hommaa onkin]) sitä mieltä että sitä ruvetaan tekemään sitten kun nenä on jo kaivettu tyhjäksi eikä ole mitään parempaa tekemistä ajan tappamiseksi, vaan en ole enää. Valepaska on erittäin hauska peli
Mitä muuta?
Ahkerimmat kisailivat:
Menestyksekkäästi! Wööörld tsääämppiöööns!
Revittiin riemua.
Käytiin kirpputorilla.
Metsästettiin hämytelttaa..
Metsästettiin hämytelttaa..
Kuunneltiin siistiä miesten tukkaa.
Naapurin hollantilainen pariskunta kysyi jonkin yön jälkeen Taavilta että mitä se pensaa pensaa tarkoittaa? "gazolin, gazolin, put the church on fire." Oltiin varmaanki hoettu sitä jonkin verran..
Annoimme varmasti järkevän kuvan itsestämme. Mutta hei, ainakin yritimme varoittaa mahdollisia naapureita tulevasta soittamalla siistiä tukkaa täysillä heti ekana päivänä sekä huutamalla kovaan ääneen suomeksi. Toistakymmentä autokuntaa katsoi meitä vähän aikaa ja totesi että joo ei tähän. Sitten tila loppui kesken ja jotkut onnettomat joutuivat leiriytymään meidän lähelle.
Lisää myöh.
Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.
VastaaPoista